Viafin Service: Vakaasti eteenpäin
Toistamme Viafin Servicen 18,0 euron tavoitehinnan, mutta laskemme suosituksen lisää-tasolle osakkeen selvimmän aliarvostuksen purkauduttua kurssinousun myötä. Yhtiön Q1-luvut vastasivat pitkälti odotuksiamme kausiluontoisesti hiljaisimmalla neljänneksellä. Viafin toisti myös odotetusti ohjeistuksensa ja tätä kokonaiskuvaa peilaten ennustemuutokset jäivät hyvin vähäisiksi. Näemmekin osakkeen tuotto/riski-suhteen edelleen houkuttelevana ennustamaamme tuloskehitykseen sekä epäorgaanisiin kasvumahdollisuuksiin peilattuna.
Q1-luvut pitkälti linjassa odotustemme kanssa
Yhtiön liikevaihto laski kausiluontoisesti hiljaisimmalla neljänneksellä vahvemman markkinan tukemasta vertailukaudesta vajaat 9 % ja oli 15,0 MEUR ylittäen hieman ennusteemme. Puolestaan raportoitua liikevoittoa yhtiö teki alkuvuonna 0,2 MEUR, mikä oli linjassa ennusteemme kanssa. On kuitenkin hyvä huomata, että raportoitua tulosta painoi OT-Service yrityskaupasta Q1:lle kirjatut pienet 0,2 MEUR:n kulut, mistä oikaistuna operatiivinen kannattavuus ylitti hieman odotuksemme. Samalla on myös hyvä huomata Q1:n absoluuttisesti pienet luvut, minkä takia tässä kohtaa on mielestämme vielä liian aikaista tehdä suurempia johtopäätöksiä marginaalitasojen kehityksestä. Kommentoimme tulosta aiemmin tarkemmin täällä.
Ohjeistus toistettiin odotetusti, ennustemuutokset jäivät hyvin vähäisiksi
Yhtiö toisti raportin yhteydessä odotetusti kuluvan vuoden ohjeistuksensa ja odottaa liikevaihtonsa (2023: 75,4 MEUR) sekä tilikauden suhteellisen liiketuloksensa (2023 EBIT-%: 5,5 %) paranevan viime vuodesta. Yhtiön mukaan tiettyä epävarmuutta kunnossapitomarkkinaan aiheuttaa poliittisten lakkojen mahdollinen jatkuminen sekä niiden mahdollinen heijastuminen syksyn TES-neuvotteluihin. Lisäksi epävarmuutta lisäävät sen asiakkaiden muutosneuvottelujen mahdolliset vaikutukset ulkopuolisen työvoiman käyttöön. Käsityksemme mukaan markkina on kuitenkin säilynyt vakaana toistaiseksi. Puolestaan projektimarkkinan puolella on yhtiön kommenttien perusteella näkyvissä piristymistä, sillä se arvioi projektiliiketoiminnan suhteellisen osuuden liikevaihdosta kasvavan kuluvana vuonna noin 15 %:iin (2023: 8 %). Toteutunutta kehitystä ja kommentteja peilaten teimme tarkistuksia kuluvan vuoden liikevaihdon rakenteeseen ja odotamme projektiliiketoiminnan osuuden olevan nyt 14 % liikevaihdosta (aik. ~7 %). Odotamme tämän myös tukevan jo aiemmin ennustamaamme marginaaliparannusta. Absoluuttisesti ennustemuutokset jäivät kuitenkin tässä vaiheessa vähäisiksi ja odotamme liikevaihdon asettuvan tänä vuonna 88,0 MEUR:oon (aik. 86,2 MEUR) ja EBIT-%:n 6,2 %:iin (ennallaan). Sen sijaan lähivuosien ennusteet pidimme täysin ennallaan lukuun ottamatta liikevaihdon rakenteeseen tekemiämme tarkistuksia.
Selvin aliarvostus purkautunut, tuotto-odotus edelleen houkutteleva
Nykyisillä ennusteillamme osakkeen vuoden 2024 arvostus (24e: P/E 14x, EV/EBIT 8x, EV/EBITDA 6x) on mielestämme suhteellisen neutraali suhteessa hyväksymämme arvostuksen alarajaan peilattuna (P/E: 14x, EV/EBIT: 10x, EV/EBITDA: 6x). Arvioimmekin viimeaikaisen kurssinousun purkaneen osakkeen selvimmän lyhyen aikavälin aliarvostuksen. Sen sijaan ennustallamme tuloskasvulla arvostuksessa on jo selvempää nousuvaraa ensi vuoteen katsottaessa (25e: P/E 11x, EV/EBIT 6x, EV/EBITDA 5x). Arvioimmekin ennustamastamme tuloskasvusta, kertoimien lievästä nousuvarasta ja vajaan 4 %:n osinkotuotosta muodostuvan tuotto-odotuksen olevan edelleen houkuttelevalla tasolla. Tämän lisäksi yhtiön edelleen vahva taloudellinen asema (kassavarat Q1’24:n lopussa 13,8 MEUR) tarjoaa eväitä epäorgaanisen kasvun jatkamiseksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Viafin Service
Viafin Service Oyj on vuonna 2018 perustettu teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 75,4 | 88,0 | 95,4 |
kasvu-% | −13,72 % | 16,82 % | 8,37 % |
EBIT (oik.) | 4,2 | 5,5 | 7,0 |
EBIT-% (oik.) | 5,52 % | 6,27 % | 7,33 % |
EPS (oik.) | 0,99 | 1,19 | 1,51 |
Osinko | 0,55 | 0,60 | 0,65 |
Osinko % | 4,33 % | 3,61 % | 3,92 % |
P/E (oik.) | 12,89 | 13,91 | 10,97 |
EV/EBITDA | 5,15 | 5,97 | 4,47 |