Raute Q1 perjantaina: Katseet keskittyvät etenkin Wood Processingin tuloskuntoon
Raute julkistaa Q1-raporttinsa perjantaina noin kello 9:00. Arvioimme vuoden alun olleen Rautelle rikkonainen Suomen lakkojen takia ja ennustammekin Rauten operatiivisen tuloksen laskeneen poikkeuksellisten kirjausten tukemasta vertailuluvusta. Raute toistanee ohjeistuksensa tässä vaiheessa vuotta, vaikka Q1:llä Latviasta kotiutettu ja melko nopealla aikataululla toteutettavan noin 20 MEUR:n vanerilinjakaupan sekä jo valmiiksi erittäin vahvan tilauskannan myötä ainakin liikevaihto-ohjeistus näyttää jo varovaiselta. Emme tee muutoksia näkemykseemme Rautesta ennen Q1-raporttia.
Odotamme tuloksen laskeneen poikkeuksellisten kirjauksien tukemasta vertailukaudesta
Odotamme Rauten liikevaihdon kasvaneen Q1:llä 7 % 39,5 MEUR:oon, kun Rauten väkivahva tilauskanta jatkaa siirtymäänsä liikevaihtoa kiihtyvästi kerryttävään vaiheeseen. Suomen tehtaiden lakot söivät kuitenkin helmikuussa yhtiöltä suoraan noin työviikon. Lisäksi maaliskuun satamalakot saattoivat aiheuttaa pieniä kasvua rajoittaneita toimitusviiveitä. Ennustamme Rauten oikaistun käyttökatteen olleen 1,9 MEUR, mikä vastaa vaisuhkoa 5 %:n marginaalia. Kannattavuutta rasittaa yhä luultavasti alhaiselle marginaalitasolle jäänyt Wood Processing (laitteet), joka vaikuttaa tarvitsevan varsin korkean liikevaihtotason edes tyydyttävän kannattavuuden saavuttamiseen. Servicesin ja Analyzersin operatiivisten kannattavuuksien arviomme olleen vain lievästi melko hyviä vertailulukuja heikommat. Arvioimme operatiivisen tuloksen laskeneen selvästi vertailukaudesta, jota kuitenkin tuki oletettavasti kertaalleen alaskirjatuista Venäjän toimituksista kirjautunut epänormaalin suuri kate. Näkemyksemme mukaan raportoituja lukuja rasittavat Q1:llä yhä pienet kertakulut ERP-projektiin liittyen sekä normaalit verot. Siten Rauten alarivien ennusteemme ovatkin vain niukasti plussalla Q1:llä.
Tilausvirta on ollut myös Q1:llä melko hyvä
Raute tiedotti saaneensa noin 20 MEUR:n vanerilaitetilauksen helmikuussa Latviasta AmberBirchilta. Kommentoimme kauppaa aiemmin täällä. Arviomme mukaan Rauten asiakkaiden rakentamiseen liitännäisten tuoteryhmien (ts. etenkin havuvaneri ja LVL) heikko markkinatilanne on luultavasti rokottanut palvelukauppaa ja pieniä projektitilauksia yhä myös Q1:llä. Latvian tilauksen ja analysaattoreiden sekä tiettyjen palveluiden siedettävän pohjakysynnän ansiosta Rauten Q1:n tilausvirran pitäisi kuitenkin nousta kohtuulliselle tasolle. Ennusteemme Rauten Q1:n uusille tilauksille on 45 MEUR. Näin ollen odotamme Rauten tilauskannan olleen vuoden lopussa yli kaksinkertainen suhteessa vertailukauteen ja asettuneen ennätyskorkealle tasolle noin 270 MEUR:oon. Yhtiön kysynnänkommenttien arvioimme taipuvan varovaisuuteen, sillä asiakkaiden markkinatilanne jarruttanee ei-strategisten hankkeiden kysyntää ainakin H1:llä. Väkivahvan tilauskannan ansiosta näkyvyys Rauten vuosien 2024 ja 2025 liikevaihdon kasvuun on silti poikkeuksellisen hyvä.
Odotamme reipasta tulosparannusta tältä vuodelta, kun tilauskanta kiertää liikevaihdoksi
Raute ohjeisti tilinpäätöksensä yhteydessä, että yhtiön vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan olevan 170–195 MEUR ja oikaistun käyttökatteen olevan 10–14 MEUR. Arviomme mukaan Raute toistaa tässä vaiheessa vuotta ohjeistuksensa. Olemme ennustaneet Rautelle tälle vuodelle 182 MEUR:n liikevaihtoa ja 13,1 MEUR:n oikaistua käyttökatetta, mutta ennusteemme on päivitetty ennen Rauten Latviasta kotiuttamaa ja jo tälle vuodelle liikevaihtoa kerryttävää helmikuun tilausta. Näin ollen ainakin liikevaihtoennusteisiimme kohdistuu nousupaineita ja liikevaihto-ohjeistus alkaa mielestämme näyttää jo varovaiselta, jos lakkoilu ei häiritse enää yhtiön toimituksia. Liikevaihtoennusteiden nousun pitäisi konepajaliiketoiminnassa ja myös Rautessa olevan tulosvivun takia tukea myös tulosennusteita. Niiden kannalta keskeisessä roolissa on kuitenkin Wood Processingin pelikunto, jonka osalta yhtiöllä on vielä rutkasti todistettavaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Raute
Raute on vuonna 1908 perustettu viilun, vanerin ja viilupalkin (LVL) tuottajien palvelemiseen keskittynyt konepajayhtiö. Rauten teknologiatarjonta kattaa asiakkaiden koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet sekä niihin liitännäiset palvelut. Yhtiö on ydinalueillaan kapean niche-segmenttinsä markkinajohtaja globaalisti. Raute on myös ainoa toimija maailmassa, joka pystyy toimittamaan kokonaisen vaneri- tai LVL-tehtaan vaatimat tuotantokoneet. Yhtiöllä on tuotantoyksiköitä esimerkiksi Aasiassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 145,4 | 181,5 | 190,9 |
kasvu-% | −8,15 % | 24,82 % | 5,17 % |
EBIT (oik.) | 4,4 | 7,9 | 10,2 |
EBIT-% (oik.) | 2,99 % | 4,37 % | 5,34 % |
EPS (oik.) | 0,52 | 0,96 | 1,21 |
Osinko | 0,10 | 0,30 | 0,50 |
Osinko % | 1,02 % | 2,65 % | 4,42 % |
P/E (oik.) | 19,07 | 11,71 | 9,34 |
EV/EBITDA | 2,45 | 4,62 | 3,82 |