Glaston Q1-aamutulos: Tilaukset pettivät, muuten hyvä
Glastonin Q1-numeroissa tilauskertymä oli pettymys, mutta muutoin numerot olivat odotuksia parempia. Tilauksien pehmeydestä huolimatta 2024 markkinoiden elpymiseen kuluvana vuonna uskotaan ja 2024-ohjeistus säilytettiin. Odotamme melko neutraalia kurssireaktiota.
Tilaukset alle odotusten, mutta kannattavuus oli kunnossa
Q1:n tilauskertymä oli 46,6 MEUR (-18 % v/v) odotettuamme 51,0 MEUR:a (-10 % v/v). Tilaukset olivat -17…-21 %:n v/v laskussa sekä Architecture- että MDS-segmenteissä. Karkaisu- ja laminointilaitteiden kysyntä heikkeni edelleen, kun taas eristyslasilaitteiden kysyntä pysyi vakaana. Esikäsittelylaitteiden hyvä kysyntä Kiinassa jatkui. Konsernissa palvelujen kysyntä oli edellisvuoden tasolla. Konsernin liikevaihdon +9 %:n v/v kasvu johtui pääosin esikäsittelylaitteiden hyvästä tilauskertymästä Kiinassa H2’23:lla. EBITA-marginaalin nousu vuoden takaisesta oli MDS-segmentin volyymikasvun (liikevaihto +57 % v/v) ansiota. Oikaistun ja raportoidun tuloksen välissä oli -0,6 MEUR:n edestä pääasiassa patenttiriitaan Yhdysvalloissa liittyviä oikeuskuluja ja uudelleenjärjestelykuluja, joita emme olleet ennakoineet. Lisäksi rahoituskulut ja veroaste olivat ennusteitamme korkeammat. Mainittakoon, että oikaistun EPS:n laskennassa Glaston eliminoi PPA-poistot, mitä itse emme tee. Tämän vuoksi Glastonin raportin mukainen vertailukelpoinen EPS (0,019 euroa) on taulukon esittämää 0,016 euroa korkeampi.
Uskoa tulevaan löytyy ja ohjeistus pysyy
Hitaasta vuoden alusta huolimatta Glaston arvioi arkkitehtuurilasilaitteiden markkinoiden alkavan elpyä jossain kohtaa vuotta 2024. Ajoneuvolasilaitteiden markkinoilla myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan Kiinassa. Tällä perusteella Glaston arvioi 2024-liikevaihdon ja vertailukelpoisen EBITAn pysyvän samalla tasolla tai kasvavan hieman 2023:en verrattuna. Ohjeistuksen säilyminen on odotustemme mukaista.
Melko neutraali kokonaisuus
Tilauspettymyksestä huolimatta suhtaudumme raporttiin varsin neutraalisiti Q1-kannattavuuden oltua odotuksiamme parempi ja 2024-ohjeistuksen säilyessä. Haluamme kuitenkin lisätietoja siitä, mihin näkemys Architecturen paranevasta markkinasta perustuu. Odotamme kurssireaktion olevan melko neutraali.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Glaston
Glaston on vuonna 1870 perustettu lasinjalostusteollisuuden toimija, joka tarjoaa laitteita, palveluita ja ratkaisuja rakennus-, ajoneuvo-, aurinkoenergia- sekä kaluste- ja laiteteollisuuden tarpeisiin. Lisäksi yhtiö tukee uusien, lasiin älyä integroivien teknologioiden kehittämistä. Glaston toimii globaalisti tuotannon, palveluiden ja myynnin saralla. Glastonin koneilla prosessoitua lasia toimitetaan arkkitehtuurilasi-, autolasi-, aurinkoenergia- ja laiteteollisuudelle. Suurin osa yrityksen teknologialla tuotetusta lasista toimitetaan rakennusteollisuudelle.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,7 | 223,1 | 240,1 |
kasvu-% | 2,89 % | 1,53 % | 7,65 % |
EBIT (oik.) | 11,4 | 11,6 | 13,7 |
EBIT-% (oik.) | 5,20 % | 5,19 % | 5,70 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,08 | 0,10 |
Osinko | 0,05 | 0,05 | 0,05 |
Osinko % | 6,79 % | 5,83 % | 5,83 % |
P/E (oik.) | 7,46 | 10,88 | 8,66 |
EV/EBITDA | 4,63 | 4,20 | 3,65 |