Digital Workforce kertoi uudesta omien osakkeiden hankintaohjelmasta
Digital Workforce kertoi eilen yhtiön hallituksen päättäneen aloittaa yhtiön omien osakkeiden hankinnan. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on 110 000, joka vastaa noin 1 % yhtiön osakkeista. Osakkeiden hankintaan käytetään kuitenkin enintään 0,2 MEUR, mikä rajoittaa osakkeen nykytasoilla ostomäärän noin puoleen.
Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 8.5.2024 ja lopetetaan viimeistään 30.6.2025. Yhtiön omien osakkeiden hankinnan tarkoituksena on käyttää osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa, mahdollisesti osana yhtiön osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Yhtiö edellinen omien osakkeiden hankinta loppui maaliskuussa, jolla yhtiö hankki omia osakkeita 75 358 kappaletta, mitkä ovat edelleen yhtiön hallussa.
Omien osakkeiden hankinta viittaa yhtiön olevan luottavainen Q1:n hyvän operatiivisen trendin jatkumiseen myös jatkossa. Toissapäivänä julkaisemamme analyysi yhtiön Q1:n jälkeisestä tilanteesta on luettavissa tästä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Digital Workforce
Digital Workforce on suomalainen älykkään automaation ja ohjelmistorobotiikan palveluyhtiö, joka suunnittelee, implementoi ja ylläpitää manuaalisia tietotyöprosesseja suorittavia ohjelmistorobotteja eli digityöntekijöitä asiakkailleen. Yhtiön asiakkaat koostuvat pääasiallisesti suurista globaaleista organisaatioista niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 24,9 | 26,6 | 28,9 |
kasvu-% | −2,16 % | 6,77 % | 8,44 % |
EBIT (oik.) | −0,0 | 1,0 | 1,9 |
EBIT-% (oik.) | −0,16 % | 3,88 % | 6,53 % |
EPS (oik.) | 0,01 | 0,10 | 0,17 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 375,03 | 38,84 | 23,89 |
EV/EBITDA | - | 21,15 | 13,29 |